Ohjauksen vaikutuksesta ja synkronisiteetistä

Asia, joka ohjaajia usein askarruttaa ja josta myös keskustellaan paljon, on ohjauksen vaikutus tai suorastaan sen vaikuttavuus. Vaikutuksen pohtiminen yhdistyy usein resursseista keskustelemiseen, ja tämä on sinällään ihan luonnollista. Ohjaukseen käytetään aina aikaa ja yleensä jollain tavalla myös rahaa, joko niin, että ohjattava maksaa ohjauksesta suoraan, tai niin, että joku maksaa ohjaajalle palkkaa siitä, että tämä käyttää aikaansa ohjaukseen. On ihan perusteltua pohtia, onko näistä satsauksista hyötyä.

Toisaalta pohdinnat ohjauksen vaikutuksista yhdistyvät toisinaan pohdiskeluun, jota ohjaaja käy omasta osaamisestaan: onko siitä, mitä teen, hyötyä. Lopulta ohjauksen vaikutuksen pohtimiseen voi sisältyä myös passiivis-aggressiivinen sävy: ohjaaja käyttää aikaansa ohjaukseen ja pohtii sitten, miksi ohjattava ei tee sitä, mitä on sovittu, miksi ohjaajan kova työ ei kanna hedelmää. Ongelma ei useinkaan ole kuitenkaan siinä, että ohjauksesta ei olisi hyötyä, vaan siitä, että tarkastelemme ohjauksen vaikutuksia kokonaan väärällä tavalla ja kenties väärällä tasolla.

Ohjaus ei ole napin painamista

Nykyaikainen länsimainen maailmankuva rakentuu suuralta osin kausaliteetin periaatteelle eli syy–seuraus-suhteelle. Ajatuksena on, että jostain seuraa jotain. Kausaliteetti toteutuu monella elämän osa-alueella käytännössä melko mutkattomasti. Kun painan hissin ovella olevaa nappia, hissi laskeutuu alas luokseni. Ongelma on kuitenkin siinä, että ohjaus ei ole napin painamista eikä ohjattava ole nappi.

Toisinaan ohjauksessa tapahtuu asioita, jotka tuntuvat noudattavan syyn ja seurauksen periaatteita. Opinnäytteen ohjaaja ja opinnäytettä tekevä ohjattava keskustelevat siitä, mitä ohjattavan kannattaisi seuraavaksi tehdä. Tapaamista seuraavina päivinä ja viikkoina ohjattava tekee näitä asioita. Toisaalla työnohjaaja ja työuupumuksesta kärsivä ohjattava keskustelevat ohjattavan työtehtävistä ja työyhteisöstä. Ohjaustapaamisen aikana ohjattava ymmärtää jotain olennaista siitä, miten hän työhönsä suhtautuu. Tapaamista seuraavina päivinä ja viikkoina ohjattava huomaa olonsa helpottuneen. Hän ei osaa pukea asiaa aivan sanoiksi asti mutta jotenkin hän huomaa ajattelevansa työstään toisin.

Molemmissa edellä kuvatuista tapauksista on melko helppo nähdä yhteys sen välillä, mitä tapaamisessa tehtiin ja mitä sen jälkeen tapahtui. On kuitenkin hyvin helppo kuvitella toisenlaiset esimerkit. Opinnäytteen ohjaaja ja opinnäytettä tekevä ohjattava keskustelevat siitä, mitä ohjattavan kannattaisi seuraavaksi tehdä. Tapaaminen päättyy hyvissä merkeissä. Seuraavassa tapaamisessa kuukauden päästä keskustellaan siitä, kuinka ohjattavan lapsi on ollut sairaana, kuinka ohjattavan palkkatyö on vienyt odotettua enemmän aikaa ja kuinka koko opinnäyte ei oikeastaan ole tuntunut kovin kiinnostavalta. Tässä tapauksessa kenties kovin moni ei halua ajatella, että ohjauksessa tapahtuneella ja sen jälkeen tapahtuneella on ainakaan suora syy–seuraus-suhde.

Toisaalla työnohjaaja ja työuupumuksesta kärsivä ohjattava keskustelevat ohjattavan työtehtävistä ja työyhteisöstä. Ohjaustapaamisen aikana ohjattava ymmärtää jotain olennaista siitä, miten hän työhönsä suhtautuu. Seuraavassa tapaamisessa kuukauden päästä ohjattava kertoo hakeneensa uutta työpaikkaa ja saaneensa sen. Nyt ohjauksessa tapahtuneen ja sen jälkeen tapahtuneen välille voi kenties kuvitella jonkinlaisen kausaalisen suhteen. Erikoiseksi asian tekee kuitenkin se, että edeltävän kuuden kuukauden aikana työnohjauksessa ei ole kertaakaan keskusteltu vakavasti työpaikan vaihtamisesta. Työpaikan vaihto ei siis ollut missään vaiheessa se lopputulos, johon ohjauksessa pyrittiin. Se ei totisesti myöskään ollut asia, joka kirjattiin tavoitteeksi siihen sopimukseen, joka työnohjauksen maksaneen työnantajan kanssa tehtiin.

Synkronisiteetti – merkityksellisiä yhteensattumia

Yksi tunnetuimmista mutta kenties myös hämärimmistä Carl Jungin kehittämistä käsitteistä on synkronisiteetin käsite. Synkronisiteetillä tarkoitetaan merkityksellisiä sattumia, joissa yhdistyvät ulkoiset tapahtumat ja sisäiset kokemukset. Jungin ajatus oli, että kausaliteetti on yksi maailmassa toteutuva periaate mutta ei suinkaan ainoa. Asioita tapahtuu myös merkityksellisesti samanaikaisesti mutta siten, että näiden asioiden välistä yhteyttä on vaikeampi osoittaa. Kausaliteetin ja synkronisiteetin välille voidaan myös hahmotella eräänlainen jatkumo. Välillä syy–seuraus-suhde toteutuu tavalla, joka on varsin selvästi nähtävissä, välillä se on hyvin häilyvä. Etenkin ihmisen mieleen liittyvissä asioissa syy–seuraus-suhde ei ole useinkaan ainoa vaikutussuhde, vaikka meidän länsimainen tapamme ajatella tätä suhdetta aina hakee.

Pystymme aina havainnoimaan sitä, minkä näemme, mikä on tietoista. Olemme kuitenkin useimmiten autuaan tietämättömiä monista niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat ohjaukseen ja ohjattavan toimintaan. Ohjaus vaikuttaa, aina, mutta emme tiedä, mikä tuo vaikutus on tai miten suuri se on. Ihmisen psyykkinen kokemus on siinä mielessä haastava asia, että sitä ei ylipäätään oikein voi mitata. Voimme lähestyä psyykkistä kokemusta vain puheen kautta. Silloinkin ongelma on siinä, että olemme ylipäätään tietoisia vain osasta siitä, mitä edes omassa mielessämme tapahtuu. Sanallinen kuvaus mielestämme on aina puutteellinen ja aina jollain tavalla, jos ei vääristynyt, ainakin värittynyt.

Miten asiaa voi lähestyä järkevästi? Oleellista on kiinnittää huomio motivaatioon. Kannattaa tavoitella hyvää vaikutusta. Kannattaa myös ymmärtää, että ei pysty vaikuttamaan kaikkeen. Jos näin ajattelee, on mahdollista vaikuttaa paljon, hyvällä tavalla.

Toisaalta on kenties hyödyllistä ajatella, että pohjimmiltaan myös ohjauksen vaikutus on symbolinen. Ohjauksessa luodaan merkityksiä. Nuo merkitykset edustavat jotain. Mitä ne edustavat? Mitä kohti ne vievät? Pystymmekö edes tietämään?

Työnohjausryhmä väitöskirjatutkijoille keväällä 2023

Toivoisitko lisää tukea väitöskirjaprosessiisi? Haastaako jaksaminen, mietityttävätkö uranäkymät? Tule mukaan väitöskirjatutkijoiden työnohjausryhmään keväällä 2023. Tapaamiset toteutetaan etänä Zoomissa.

Työnohjauksessa tarkastellaan ja jäsennetään omaan työhön liittyviä kysymyksiä, kokemuksia ja tunteita koulutetun työnohjaajan avulla, ryhmän toiveiden mukaan. Ryhmässä voidaan käsitellä esimerkiksi ajanhallintaan, epävarmuuden sietämiseen, kirjoittamisprosessiin tai oman osaamisen kehittymiseen ja uratoiveisiin liittyviä aiheita.

Ryhmä kokoontuu Kimmo Svinhufvudin vetämänä 8.2. alkaen kahden viikon välein keskiviikkoisin klo 10.15-11.45. Tapaamiset järjestetään videotapaamisina Zoomissa 8.2., 22.2., 8.3., 22.3., 5.4., 19.4., 3.5., 17.5., 31.5. ja 14.6. Työnohjausryhmään osallistuminen edellyttää sitoutumista ryhmän tapaamisiin.

Ryhmä on avoin kaikille väitöskirjatutkijoille, joilla on jatko-opiskeluoikeus jossain yliopistossa ja jotka jo työskentelet väitöskirjatutkimuksensa parissa. Ryhmä ei siis ole tarkoitettu vielä niille, jotka vasta suunnittelevat jatkotutkimusta. Rahoituslähteellä tai -tilanteella ei kuitenkaan ole merkitystä. Ryhmän työskentelykieli on suomi.

Ilmoittautuminen

Ryhmään ilmoittaudutaan viimeistään 25.1.2023 sähköpostilla osoitteeseen kimmo.svinhufvud@gmail.com

Vastaa sähköpostissa lyhyesti seuraaviin kysymyksiin:

1) Kerro lyhyesti, missä vaiheessa jatko-opintosi ja väitöskirjatyöskentelysi ovat.
2) Kerro itsestäsi ja tohtorikoulutettavan työstäsi: millaisessa vaiheessa olet menossa, minkä olet työskentelyssä kokenut haastavaksi?
3) Mihin kaipaat muutosta ja miksi haluaisit ryhmään?

Ryhmään otetaan enintään 8 henkilöä. Ryhmään pääsystä ilmoitetaan viimeistään 27.1.

Hinta

Työnohjausryhmän (10 tapaamista) hinta on 300,- + alv 24 % = 372,-

Ryhmään hyväksyttyjen tulee maksaa sitova varausmaksu 100,- (ei palauteta) 3.2.2023 mennessä. Loppuosuus (272,-) maksetaan 3.3. mennessä tai sopimuksen mukaan osissa.

Väitöskirjaansa ulkopuolisella rahoituksella tekevät voivat tiedustella rahoittajalta mahdollisuudesta sisällyttää työnohjausta hankkeen kuluihin.

Ohjaaja

Ryhmän vetäjä on FT, dosentti, työnohjaaja (STOry) Kimmo Svinhufvud. Päätyönänään Kimmo toimii äidinkielen yliopisto-opettajana Helsingin yliopiston Kielikeskuksessa. Lisäksi hänellä on vankka kokemus kouluttajana, ohjaajana, tutkijana, tietokirjailijana ja yrittäjänä. Kimmo antaa työnohjausta väitöskirjatutkijoille ja muille asiantuntijatyötä tekeville sekä yksilöohjauksena että ryhmissä.

Jos sinulla on kysyttävää työnohjausryhmästä tai ylipäätään työnohjauksesta, ota rohkeasti yhteyttä: kimmo.svinhufvud@gmail.com

Tervetuloa!

Kolumni: Työnohjaus yliopistossa

Minua pyydettiin kirjoittamaan yliopistollisten ammattiliittojen Acatiimi-lehteen kolumni työnohjauksesta yliopistoympäristössä. Merkkejä oli aika vähän käytettävissä. Luulisin kuitenkin, että mukaan tuli keskeisimmät ajatukseni siitä, miksi työnohjaus on hyvä työmuoto yliopistoon.

Kolumni löytyy täältä.

Kaikki ansaitsevat työnohjaajan

Omat työnohjaajaopintoni ovat kaartumassa kohti loppua. Yksi keskeinen osa koulutusta on ollut vertaisohjaus: Opiskelijat tapaavat työnohjauksen merkeissä ja vuorottelevat rooleja. Toinen on ohjaaja ja toinen asiakas, ja sitten vaihdetaan.

Mielestäni tämä on erinomainen tapa korostaa sitä, että ”ohjaaja” on todellakin rooli, joka otetaan, ei pysyvä identiteetti eikä myöskään mihinkään poikkeukselliseen ammattitaitoon perustuva meriitti. Ja kyllä: asiakas on myös rooli, joka otetaan.

Kun edellisen kerran ohjasin opiskelukaveriani, hän totesi tapaamisen lopussa: ”Kaikilla pitäisi olla työnohjaaja!” Uskoisin, että tämä ei ollut pelkästään aloittelevan työnohjaajan liiketoimintansa kasvattamiseen liittyvä fantasia vaan aito ajatus siitä, että ainakin melkein kaikki todella hyötyisivät työnohjauksesta.

Ohjauksessa tapahtuu

Hakeuduin itse yksilötyönohjaukseen ensimmäistä kertaa 12 vuotta sitten. Väitöskirjarahoitukseni oli loppumassa, eikä väitöskirjani edennyt. Tuleva syksy näytti synkältä. Ajattelin, että työnohjaus voisi auttaa, vaikken kyllä oikeastaan edes tiennyt, miten.

Ja auttoihan se. Aluksi ahdistus helpotti, kun sitä pystyi jakamaan, ja vähitellen omat ajatukset selkiytyivät. Hassua oli, että aika pian, vielä saman kevään aikana, päädyin hakemaan uutta työpaikkaa ja sainkin sen. Olen tuossa työssä yhä.

Oma tilanteeni oli kenties lopulta aika tyypillinen kohta hakeutua työnohjaukseen. Jokin työssä tökkii, tai suunta tuntuu epäselvältä. Ihminen tuntee olevansa joko umpikujassa tai sitten vain tuuliajolla, kahta hieman kulunutta mutta ihan kuvaavaa metaforaa käyttääkseni.

Ei ole myöskään mitenkään ihan tavatonta, että työnohjausprosessi tuottaa aika nopeasti tuloksia, esimerkiksi juuri uuden työpaikan. En tiedä, johtuiko oma uusi työpaikkani vasta alkaneesta työnohjauksesta vai oliko kyse vain siitä, että oma orientaationi muuttui ja merkityksellisiä asioita alkoi tapahtua. Toisaalta onko sillä merkitystäkään, mistä lopulta oli kyse.

Ulkopuolinen näkökulma

Itse päädyin kuitenkin jatkamaan työnohjausta myös tämän jälkeen ja olen jatkanut tähän päivään asti. Kyse ei ole ollenkaan siitä, että tuolloiset väitöskirjaohjaajani eivät olisi olleet hyviä tai että minulla ei olisi ollut esimiehiä, joiden puoleen kääntyä. Olen itse asiassa ollut siinä onnellisessa tilanteessa, että minulla on ollut sekä hyvät ohjaajat että hyviä esimiehiä.

Hyvä esimies tai hyvä väitöskirjan ohjaaja osaa kyllä kuulla myös minun näkökulmani ja ajatella myös minun parastani. Silti hänellä on aina se kuuluisa oma lehmä ojassa: Minun tekemiseni liittyvät konkreettisesti hänen työhönsä, ja minun tavoitteeni tai sitten niiden toteutumattomuus vaikuttavat aina myös häneen. Lisäksi hän on käytännössä aina osa samaa organisaatiota eikä välttämättä pysty kaikilta osin vapaasti kyseenalaistamaan organisaation arvoja tai käytänteitä.

Työnohjauksessa ohjaajan näkökulma on, ainakin minun mielestäni, parhaimmillaan aidosti ulkopuolinen. Voin luottaa siihen, että työnohjaajani ajattelee minun etuani yksittäisiä työtehtäviä tai työuraani liittyviä valintoja laajemmassa mittakaavassa. Samoin voin luottaa, että työnohjaajani ei järkyty, jos sanon harkinneeni vaikkapa työpaikan vaihtoa tai väitöskirjatutkimuksen keskeyttämistä. Juuri tämä ulkopuolinen ja minun puolellani oleva näkökulma on työnohjauksessa minulle kaikkein tärkeintä.

Työnohjaaja, jolla ei ole ohjaajaa, on paradoksi

Kirjassaan The Prosperous Coach Steve Chandler ja Rich Litvin tuovat esille sen, että coach, jolla ei ole omaa coachia on eräänlainen paradoksi. Miten voi kuvitella asiakkaan uskovan tarjoamiinsa palveluihin, jos ei itse käytä niitä?

Suomessa mielenterveyspalveluiden tarjoajilta edellytetään lakisääteisesti työnohjausta ja joillain muillakin aloilla, kuten esimerkiksi sosiaalialalla ja kirkon piirissä, työnohjausta käytetään varsin laajasti. Hieman yllättävää mielestäni on kuitenkin se, että esimerkiksi Suomen työnohjaajat ry ei edellytä jäsenyytensä ehtona jatkuvaa omaa työnohjausta. Monilla työnohjaajilla toki oma ohjaaja on.

Ainakin minä itse pitäisin outona, että tarjoaisin työnohjausta mutta en saisi sitä itse. Mielestäni työnohjaaja, jolla ei ole omaa työnohjaajaa, on paradoksi. Myös jokainen työnohjaaja ansaitsee, ja tarvitsee, työnohjaajan.