Olen viimeisen parin vuoden ajan ollut uppoutunut seuraavan kirjani kirjoittamiseen. Kirja ilmestyy näillä näkymin parin viikon kuluttua Art Housen kustantamana nimellä Ohjauksen ydin. Yritän tuossa kirjassa hahmotella ohjauksen keskeisiä elementtejä, jotka ovat siirrettävissä ohjausympäristöstä toiseen, esimerkiksi opinnäytteen ohjauksesta työnohjaukseen ja myös vaikkapa esihenkilötyöhön tai vanhemman ja lapsen välisiin keskusteluihin.
Yksi kirjan lähtökohdista on yritys soveltaa Carl Jungin analyyttistä psykologiaa ohjaukseen. Jungilaista ajattelua on tietenkin sovellettu terapiakontekstiin ja vaikkapa satujen ja elokuvien tutkimukseen, mutta laajemmin ohjaukseen jungilaista psykologiaa ei ainakaan kovin paljon ole käytetty.
Yksi jungilainen teema, joka on ollut minulle ja monille omille ohjattavilleni hyödyksi on Jungin ajatus ohjauksen neljästä tasosta. Jung on esitellyt ajatuksen alun perin vuonna 1929 saksaksi ilmestyneessä ja sittemmin englanniksi käännetyssä artikkelissaan Die Probleme der modernen Psychotherapie (Problems of modern psychotherapy). Jungilainen analyytikko Murray Stein on puolestaan käsitellyt teemaa kirjassaan Transformation: Emergence of the Self (1998).
Jung ja Stein puhuvat tietenkin pääasiassa terapian tai jungilaisen analyyttisen työskentelyn tasoista, mutta mielestäni ajatukset siirtyvät erittäin hyvin myös sellaisiin ohjauksellisiin suhteisiin, joissa ei varsinaisesti ole kyse terapiasta. Jungilaisen ajattelun mukaan ohjauksessa voi toteutua neljä eri tasoa: synninpäästö, analyysi, koulutus ja transformaatio.
Aina kaikki neljä eivät saa samanlaista roolia, mutta jotta ohjauksesta olisi ohjattavalle suurin hyöty, useamman ohjauksen tason on toteuduttava.
Ensimmäinen taso: Synninpäästö
Ohjauksen tasoista ensimmäistä voi kutsua nimellä synninpäästö. Tällä tasolla ohjaus on tilanne, jossa ohjattava voi kertoa rehellisesti ongelmistaan tai sellaisesta omasta toiminnastaan, jota pitää ongelmallisena. Työnohjaukseen hakeutunut ohjattava voi olla esimerkiksi menettänyt kiinnostuksensa omaa työtään kohtaan. Opinnäytettä tekevä ohjattava taas saattaa myöntää, että hänen opinnäytteensä ei etene, vaikka sen tietenkin pitäisi edetä ja vaikka hän tätä itsekin haluaisi.
Ohjaustilanteessa nämä huolet kerrotaan ohjaajalle tai ryhmäohjauksessa koko ryhmälle. Usein jo pelkkä kertominen riittää, mutta aika tyypillistä tietenkin on, että ohjattava saa oikeasti eräänlaisen synninpäästön. Ohjaaja tai ryhmäohjauksessa koko ryhmä saattaa esimerkiksi osoittaa ymmärtävänsä ohjattavaa ja pitää häntä muutenkin hyvänä ja tärkeänä ihmisenä kaikista synneistä huolimatta.
Jung ammensi paljon erilaisista uskonnollisista perinteistä, ja synninpäästö tulee käsitteenä tietenkin kristillisestä perinteestä. Jung ei ole kuitenkaan ainoa henkilö, joka on nostanut esille tämän tason. Esimerkiksi Tarja Vanne on väitöskirjassaan tuonut esille juuri ajatuksen työnohjauksesta eräänlaisena modernina rippituolina.
Huolet ja etenkin syyllisyys sitovat ohjattavan energiaa. Synninpäästö vapauttaa tuota energiaa ja mahdollistaa sen, että energiaa on mahdollista suunnata toisenlaiseen toimintaan, esimerkiksi uusien toimintatapojen opettelemiseen.
Aivan ongelmaton ohjauksen osa-alue synninpäästö ei tietenkään ole. Erityisen haastavaa se on esimerkiksi silloin, kun ohjaaja on henkilö, joka on itse sitoutunut ohjattavan toimintaan tai jonka omakin suoritus riippuu ohjattavasta. Esimerkiksi opinnäytteen ohjaajan omana työtehtävänä on saada opiskelijoiden opinnäytteet valmiiksi, ja esihenkilön tai vaikkapa urheiluvalmentajan omaa toimintaa arvioidaan usein sen perusteella, miten hänen ohjattavansa eli alaiset tai valmennettava joukkue suoriutuvat omista tehtävistään. Tällaisissa tilanteissa voi olla uhkaavaa kertoa esimiehelle, että ei ole tehnyt omia tehtäviään eikä ehkä edes haluaisi tehdä niitä.
Ohjauksellisen lähestymistavan yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi voikin nostaa sen, että ohjaustilanteessa on tilaa myös synninpäästölle eli sille, että ohjattava kertoo rehellisesti, miten asiat ovat tai ainakin miten hän ne näkee ilman, että pelkää tuomiota.
Toinen taso: Analyysi
Synninpäästö vapauttaa energiaa, mutta yksinään se ei voi saada aikaiseksi pysyvää muutosta. Seuraava ohjauksen taso on analyysi. Analyysi sanana tarkoittaa osiin jakamista. Se, miten analyysi tehdään ja mitä analysoidaan riippuu tietysti paljonkin ohjauksen muodosta ja viitekehyksestä.
Yksinkertaisimmillaan analyysi voi olla vain kokonaisuuden hahmottamista eli sen systemaattista miettimistä, mitä kaikkea tarkasteltavana olevaan asiaan liittyy. Ohjaustilanteissa analyysiin kuuluu usein etiologia eli sen miettiminen, mistä esimerkiksi jokin ongelma tai ongelmallinen toimintatapa johtuu.
Taustaideologiat vaikuttavat analyysiin vahvasti. Esimerkiksi jungilainen ajattelu lähtee siitä perustavanlaatuisesta ajatuksesta, että ihmisen toimintaa ohjaavat vahvasti myös tekijät, joista ihminen ei ole erityisen tietoinen. Tällöin analyysi voi olla esimerkiksi sen pohtimista, miksi ihminen sanoo haluavansa toimia tietyllä tavalla mutta toimii sitten jotenkin toisin. Toisaalta analyysi voi yhtä lailla olla esimerkiksi sen pohtimista, miten jokin yksilölliseltä ongelmalta vaikuttava asia saattaakin johtua erilaisista yhteisöllisistä ja rakenteellisista tekijöistä.
Monissa ratkaisuun tähtäävissä ohjauksellisissa suuntauksissa syiden pohtimista ei pidetä tärkeänä. Oleellisempia ovat muutos ja suunta eteenpäin kohti tavoitteita. Tämä on monesti täysin toimiva lähestymistapa. Tästä huolimatta jonkinlaista analyysiä vaaditaan, sillä ilman analyysiä on olemassa vaara, että yritetään muuttaa kokonaan väärää asiaa.
Kolmas taso: Koulutus
Synninpäästö vapauttaa energiaa, ja analyysi puolestaan lisää ymmärrystä ja auttaa suuntaamaan huomiota oikeaan asiaan. Silti kumpikaan niistä ei vielä sinällään johda muutokseen. On täysin mahdollista olla tietoinen siitä, mistä jokin ongelma tai oma ongelmallinen toimintatapa johtuu, ja silti yhä kärsiä tuosta ongelmasta tai jatkaa ongelmallista tapaa toimia. Ohjauksen kolmas taso onkin koulutus. Koulutuksella tarkoitetaan uusien toimintatapojen opettelemista tai ylipäätään uusien näkökulmien ottamista.
Koulutuksessa on usein kyse hyvistä käytännöistä ja niiden opettelemisesta ja soveltamisesta käytäntöön. Tämä kuuluu kiinteästi lähes kaikkiin ohjaustilanteisiin: Opinnäytteen ohjaaja neuvoo opiskelijaa siinä, miten tutkimusmenetelmää käytetään. Esimies tai kollega perehdyttää uuden työntekijän työtehtäviin. Työnohjaaja pohtii yhdessä ohjattavan kassa erilaisia ajanhallinnan menetelmiä. Valmentaja neuvoo muodostelmaluistelijaa oheisharjoittelun tekemiseen.
Kuten edellä olevista esimerkeistä näkee, koulutus voi pitää sisällään todella monenlaisia asioita. Yksi oleellinen asia on kuitenkin se, että tähän vaiheeseen ei siirrytä liian aikaisin. Kiusaus alkaa ratkaista ongelmaa on suuri. Liian aikaisin tehdyt ratkaisuyritykset, toisin sanoen liian aikainen koulutus, ovat usein kuitenkin hyödyttömiä. Ensin tarvitaan selkeämpi ja rehellinen kuva siitä, missä ollaan, toisin sanoen synninpäästöä ja analyysiä.
Toinen hyvä toimintatapa on myös se, että koulutuskin mielletään useammasta vaiheesta koostuvaksi tehtäväksi. Koulutus voi siis käytännössä sisältää paitsi jonkin asian opettelua, testaamista ja omaksumista myös opitun arviointia ja muokkaamista.
Neljäs taso: Transformaatio
Ohjauksen neljäs taso on transformaatio eli todellinen syvällisempi muutos. Jung kirjoittaa tästä tasosta kaikkein eniten, ja tätä tasoa voi myös pitää jonkinlaisena jungilaisen lähestymistavan erityispiirteenä. Sinällään transformaatio ei tietenkään ole sidottu mihinkään tiettyyn viitekehykseen tai ideologiaan.
Pohjimmiltaan transformaatiossa on kysymys siitä, että muuttuu ihmisenä. Transformaation ei tarvitse olla aina ohjauksen keskiössä: toisinaan ohjaus voi keskittyä ihan vain johonkin arkiseen ja käytännölliseen. Todennäköistä kuitenkin on, että jos ohjaussuhde on yhtään pidempi, ihmiset väistämättä myös muuttuvat sen aikana. Transformaatio on myös yksi niistä asioista, jotka ohjattavaa tyypillisesti pelottavat ennen ohjausprosessia. Transformaatio sisältää nimittäin paljon tiedostamattomia elementtejä, eikä sen lopputuloskaan ole todellisuudessa aluksi tiedossa.
On aika yleistä, että ohjausprosessin alussa sovitaan yhteisistä tavoitteista tai tehdään jopa muodollinen ohjaussopimus, johon myös tavoitteita on kirjattu. Melkein yhtä yleistä kuitenkin on, että etukäteen asetetut tavoitteet eivät kaikilta osin toteudu tai että ohjauksen seurauksena tapahtuu jotain sellaista, josta ei sovittu. Joskus ohjattavan tavoitteet ovat varsin selvät ohjattavalle itselleen, ja tällöin ohjaus on yhteistä etenemistä kohti näitä tavoitteita. Yleistä on kuitenkin myös se, että tavoitteet ovat epämääräiset ja että kukaan ei tiedä, mistä on kyse.
Esimerkiksi minulle on työnohjaajana käynyt niin, että asiakas on hakeutunut ohjaukseen paljolti kirjoittamisen ja ajanhallinnan kysymysten pohtimiseksi mutta päätyykin hakemaan uutta työpaikkaa. Toisaalta on käynyt myös niin, että asiakas hakeutuu ohjaukseen saadakseen tukea uuden työpaikan etsimiseen mutta päätyykin jatkamaan vanhassa työpaikassaan itse muuttuneena.
Transformaatio liittyy ohjauksessa kaikkein eniten sellaisiin asioihin, joista ohjaaja ja ohjattava eivät kumpikaan ole tietoisia. Samoin ohjaajan näkökulmasta transformaatio liittyy todellisuudessa enemmän siihen, mitä ohjaaja itse on, kuin siihen, mitä ohjaaja esimerkiksi sanoo.
Otetaan esimerkki ajanhallinnan maailmasta: jos ohjauksessa ohjaaja rohkaisee ohjattavaa suojelemaan omaa vapaa-aikaansa ja luomaan rajoja, rohkaisu ei ole kovin tehokasta, jos ohjaaja ei itse tähän lainkaan pysty. Vastaavasti opinnäytteen ohjaaja saattaa kehottaa ohjattaviaan tulemaan tapaamaan häntä. Tapaamisessa ohjattavalle tulee kuitenkin vaikutelma, että ohjaaja on kiireinen ja haluaisi oikeastaan olla muualla. Tällöin suullisten kehotusten totuudenmukaisuus kyseenalaistuu aika nopeasti.
Laitan tähän vielä suoran lainauksen tulevan kirjani käsikirjoituksesta:
“Jungilaisessa ajattelussa tätä ohjauksen tasoa lähestytään usein vertauskuvallisesti, metaforien kautta. Ohjauksen voi ajatella olevan alkemiassa käytetty astia, jonka avulla lyijy muuttuu kullaksi. Tai sitten ohjausta voi ajatella perhosen kotilovaiheena, hiljentymisen ja pysähtymisen kohtana, jossa toukka muuttuu perhoseksi. Yhteistä näissä metaforissa on se, että muutoksen alkupäässä on vielä mahdoton sanoa, mikä muutoksen lopputulos on. Kulta ei juurikaan muistuta lyijyä, eikä perhosen uljasta muotoa ole mahdollista päätellä toukkaa tai kotiloa tarkastelemalla. Molemmat ovat transformaation tulosta.”
Ohjauksen neljän tason pohtimisesta voi olla monenlaista hyötyä. Ensinnäkin tasot auttavat hahmottamaan, mitä ohjaus ylipäätään voi olla. Ja jos ohjaus ei etene, voi olla toisinaan hyödyllistä pohtia, mikä neljästä osa-alueesta jää uupumaan tai on ainakin puutteellisesti huomioitu.
Ohjauksen neljän tason lisäksi kirjassani pohditaan monia muita hieman samankaltaisia kysymyksiä. Olen pohtinut esimerkiksi sitä, miten ihmisen tavoitteet muuttuvat elämänkaaren myötä sekä miten ulkoisesti samankaltainen käytös voi olla seurausta aika erilaisista elämäntavoitteista. Kirjassa on myös esitelty erilaisia harjoitteita etenkin tiedostamattoman mielen hyödyntämiseen, ja onpa siinä pohdittu sitäkin, mistä merkitys syntyy.
Jos tällaiset kysymykset kiinnostavat, kurkkaapa kirjani! Lisätietoa siitä löydät täältä.
